Euroklubi oli vieraana Itävallan suurlähetystössä keskiviikkona iltapäivällä 2.12.2015. Klubille esitelmöi Itävallan suurlähettiläs Dr. Elisabeth Kehrer ja hänen äänettömänä taustatukena oli lähetystön ”kakkonen” Andreas Sumper. Henkinen tuki olikin tarpeen, sillä kokenut Euroklubin kuulijakunta esitti asiantuntevia kysymyksiä suurlähettilään esitelmän jälkeen. Kysymykset ja vastaukset kohtasivat toisensa ja asiantuntemus salissa oli molemminpuolista. Ilta olisi voinut jatkua paljon pitempäänkin, mutta Euroklubi halusi olla sivistynyt, eikä virittänyt ”piinapenkkiä” äärimmilleen. Hyvä niin, sillä todistetusti kaikki illan osanottajat lähtivät hymyässäsuin kohti kotia.

Suurlähettilään esitelmä piti sisällään asiaa niin Itävallan sisä-,ulko- ja Eurooppa-politiikasta kuin myös taloudellista näkymistä ja yritysrakenteesta.  Suurlähettilään näkemyksiä kysyttiin Itävallan mahdollisesta tai tarkemmin sanottuna mahdottomasta NATO- jäsenyydestä, itävaltalaisista yrityksistä Suomessa, pakolaisista Euroopassa sekä miten Itävalta näkee Euroopan integraation tällä hetkellä.

Tarjoilu oli hyvää, kuten aina ennekin Euroklubin vierailuilla ja keskustelu oli antoisaa. Voin todeta paikalla olleena, että vierailu oli itselleni hyvä joulukuun aloitus, sillä se toi valoa, niin muuten pimeään joulukuun iltaan.

Lopuksi haluan sanoa kiitokseni kaikille osallistujille hyvistä ja asiantuntevista kysymyksistä sekä mukavasta tunnelmasta. Lisäksi haluan kiittää Itävallan suurlähetystöä siitä, että saimme tulla vierailuille heidän suurlähetystöön Helsingin sydämeen.

Kiitoksia ja hyvää adventtiaikaa kaikille!

Henri Aaltonen
Hallituksen jäsen