Euroopan integraation haasteena on, miten sen ymmärtää ja hyväksyy. Peruskysymys on, kuten otsikossa on mainittu; ylikansallista vai kansallista. Tämä kohta on suurin erimielisyyden aiheuttaja EU:ssa ja yleensäkin integraatiosta keskusteltaessa.
Halutaanko enemmän ylikansallisuutta, eurooppalaista arvojen hymniä (ei hyminää) vai ylikansallistetaan kansalliset edut ja oma erityinen nurkkakuntaisuus? Valinta ei ole vaikea, mutta ilmeisesti päätöksen tekeminen on. Hyvänä esimerkkinä tästä on talous- ja finanssipolitiikka, eli EMU ja euron kohtalo. Onko kansallinen etu edellä vai autammeko veljiämme hädässä? Hyvä kysymys, johon itsellänikään ei aina aamutuimaan ole vastausta…
Mikäli haluamme, että Euroopan idea ja/tai integraatio saa suurempaa kiinnostusta osakseen, tarvitsemme suurempaa yhteisöllisyyttä ja halua nähdä oman lautasen ulkopuolelle. Ei tarvitse muistella kauaksikaan, kun EU ojensi Itävaltaa tai Irlantia ”väärin” äänestämisestä. Tämä on vääränlaista yhteisöllisyyttä. Oikeanlainen olisi vastuunkantamista nyt ja tulevaisuudessa, eikä sokeaa julistamista, kuinka oma maa on kaiken oikein tehnyt.
Todellinen yhteisöllisyys lähtee omasta itsestä, eikä vaadi paljoa. Auta toista maata tai henkilöä hädässä. Toki saat itse päättää miten autat, koska olemmehan vastuullisia kansalaisia ja autamme, koska niin kuuluu tehdä, eikö vain?
Loppuun uljas tunnustukseni, että haluan uskoa yhteisöllisyyteen Euroopassa ja toivon, että itse pystyn elämään Euroopassa, jossa on laajempaa yhteisöllisyyttä. Hyvä paikka on aloittaa itsestäni ja toimia aiempaa epäitsekkäämmin.
Hyvää joulua Eurooppaan!
Henri Aaltonen
Kirjoittaja on M.A. ja Euroklubin jäsen